Xmas

Liian kauan edellisestä päivityksestä…

Kävin tosiaan “opettamassa” Englantia paikallisella ala-asteella.  Erittäin mielenkiintoista puuhaa.  Oli vähän häslinkiä päästä koululle, joten tultiin perille varmaan tunti myöhässä. Opettajat jakoivat meidät vaihto-oppilaat eri luokkiin, joissa lapset jo odottivatkin. Lapset olivat noin tokaluokkalaisia. Ensin vähän leikittiin ja laulettiin, jonka jälkeen syötiin yhdessä lasten kanssa luokassa.  Tämän jälkeen piti kertoa vähän Suomesta.  Eivät nuo paljoa tuntuneet tietävän Suomesta, mutta toivottavasti tietävät tuon päivän jälkeen vähän enemmän.

Warpin 20-v kekkirit oli erittäin mielenkiintoiset. Suureen messuhalliin oli ahtautuneena varmaan puoli Tokiota, sillä tungosta oli huomattavissa.  Itse menin kyseisiin kekkereihin katsastamaan Hudson Mohawken ja Flying Lotuksen livekuntoa ja voin tyytyväisenä sanoa, että molemmat olivat erittäin hyviä. LFO, Clark ja Chris Cunningham olivat kaikki erittäin hienoja uudehkoja tuttavuuksia.   Jälkimmäinen herroista on paremmin tunnettu ohjaajana. Tsek it.  Cunningham käytti visuaaleina omia videoita, jotka oli leikattu sopimaan musiikin kanssa yhteen täydellisesti. Pätkä keikasta. Visuaalisesti erittäin kaunista katsottavaa eikä herran soittama IDM ollut mitenkään pahaa. Herää vain kysymys, että voidaanko tätä enää pitää live-esiintymisenä, jos kaikki on järjestetty etukäteen millisekunnin tarkkuudella… Mutta enpä tosiaan ole muusikko, enkä tiedä mitä kaikkea herra tekee keikkoja soitellessaan.

5.12. Käytiin luokkaretkellä Fuji-Q Highland nimisessä huvipuistossa. Tietenkin Japanilaiseen tyyliin perillä piti olla ennen ovien avautumista, joten herätys oli aamu neljältä.  Ensin junalla Shinjukuun, josta sitten bussilla perille. Huvipuistosta olisi pitänyt näkyä myös Fuji -vuori, mutta kiitos pilvien eihän se tietenkään näkynyt. Täytyy yrittää joku toinen kerta uudelleen.  Vuoristoradat olivat melkoisen hurjia, sillä olen viimeksi käynyt vuoristoradassa ehkä noin 13-vuotiaana. Onneksi alkoi satamaan, eikä tarvinnut käydä kuin kolmessa vuoristoradassa :) .

Viime viikolla kävin katsastamassa yhden suosikeistani jo monen vuoden ajalta. Convergen ja Brutal Truthin yhteiskiertue alkoi Shibuyasta, jonne noin 800 muuta ihmistä minun lisäkseni suunnisti. Molemmat soittivat erittäin hyvin. Valitettavasti krääsätiskille oli joku 100m jonoa, joten jätin ostokset seuraavalle keikalle, joka olikin sopivasti seuraavana lauantaina. Deathwish -levy-yhtiön show case Shibuyassa oli juuri sitä, mitä odotinkin. Pienempi paikka täynnä hc-musiikin ystäviä. Pari paikallista orkesteria soitti ennen ulkomaan vahvistuksia. Reign Supreme toimi erittäin hyvin livenä ja yleisö näytti tykkäävän erittäin suuresti. Convergen noustessa lavalle tuli selväksi, että tämä keikka tulisi olemaan huomattavasti parempi kuin tiistain. Enemmän vanhaa tavaraa, joka näytti toimivan myös paikallisille paremmin. Keikan jälkeen tuli käytyä vaihtamassa muutama sana Jacob Bannonin, laulaja, kanssa. Olin ostanut myös liput Malan ja Goth-Tradin klubikeikalle, joka olisi ollut saman iltana, mutta kiitos erittäin kipeän kurkun, jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni passaamaan keikan, jolle olin ostanut lipun jo etukäteen.

Joululoma on mennyt aika pitkälti nukkuessa, kerta nyt saa kerrankin nukkua ilman herätyskelloa. Pitää tässä joku päivä käydä kyselemässä “pakettimatkaa” tuonne Hokkaidon lumifestareille, jotka järkätään Helmikuussa. Tänään kävin Shibuyassa tutkimassa levylaareja ja onnistuin löytämään muutaman harvinaisuuden, jotka oli alennuksessa. Eipä täällä oikeastaan muuta ole tapahtunut. Kokeilen pistää kuvia nettiin taas tässä lähitulevaisuudessa.

————————————————————

Way too long since the last update. Uni is uni. Nothing too special.

As I mentioned in the last update, I went to teach English to a bunch of elementary school kids. Arrived almost an hour late thanks to some people, who cannot keep track of time. When we arrived at the school, we were divided so that we all got our own class.  The kids were about 2nd or 3rg graders who spoke surprisingly good English. We played games and sang a few songs together. After that we ate lunch…  I gotta say that the milk here tastes freaking awful.

After that I went to the Warp 20 gig in Kaihin Makuhari, which is about 15minutes by bus from my home. Tons of other people also went and so when I arrived at the gig there was a 150meter queue to the merch desk. Hudson Mohawke and Flying Lotus killed it. Clark and Chris Cunningham were also very good. Mr. Cunningham used clips from his videos as the visuals and I’ve gotta say the it was quite a sight. The music and the videos perfectly synced with one-another. Clip. This raises some questions about playing live gigs if all of the material is prepared in advance and nothing is left for chance. But then again same could be said about almost all of electronic music gigs.  Anyways, A good night and some freaking good performances.

On the 5th of December went to a class trip with  my classmates to Fuji-Q Highland. Being in Japan the teacher decided that we needed to be there before the amusement park’s door opened and that meant that I got up at 4AM.  Took the train from Makuhari-Hongô to Shinjuku and a bus from there to Fuji-Q. The main attractions of the place were roller coasters and I gotta say that some were quite scary but luckily it started to rain so I only had time to ride 3. I’d say that the roller coasters  were way more scary than skydiving. I’ll post some pictures in the future from the amusement park.

Last Tuesday went to see Converge play at Shibuya with Brutal Truth. Both of the bands played quite well. Unfortunately, the crowd was mostly Brutal Truth fans. Also, when I got the live house there was a freaking 100m line to the merch table.  Apparently, metal fans also like to queue in lines. Decided to save my money for last Saturday’s Deathwish label show case. A smaller venue that was packed with Converge and Reign Supreme fans. First some local bands played and after that Reign Supreme took the stage. It seemed that the locals quite liked them. Converge blew the lid off that place as they played all the classics. Locust Reign and Last Light were probably the highlights for me. After the gig went exchange a few words with Mr. Jacob Bannon. He seemed like a great fellow. Unfortunately, had to skip Mala’s Goth-Trad’s gig due to a very sore throat.

Today I went to Shibuya to get see what records the local stores have and managed to pick up a few rare ones including Loefah’s Root/Goat Stare[DMZ006] for a measly 700yen(~5€) when it has a listep price of +35€ in Discogs. That’s about it. I’ll try to post some pictures in the near future.

————————————————

Tällä kertaa liitteenä muutamia letkeitä kappaleita joulun odotukseen/ Something different this time. Some smooth/cold tunes for Xmas.

Little Dragon’s Twice.

Can’t go wrong with some Cinematic Orchestra. Jaska on aina hyvää näin kylmillä keleillä.

Last one is Fever Ray – When I Grow Up (Scuba’s High Up Mix).

Can’t wait for Scuba’s gig in January. Scuba, koska herra tulee soittamaan tänne Tammikuussa.

Advertisement

~ by Jouni on December 23, 2009.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

 
Follow

Get every new post delivered to your Inbox.